Kidukset

Hänen vaatteensa on kudottu portaikoista, shakkiruuduista, linnunluista ja simpukoiden puheesta. Tällaisen mekon tuhansien viivojen kampamaiset vedot ovat intohimossaan äkkisyviä; jos annat silmäsi niille kokonaan, huimausta riittää silmänkantamattomiin. Jos kiipeät, voit kompastua poimuihin ja nyrjäyttää nilkkasi. Voi olla ettei sinulla ole jalkoja lainkaan, vain merenneitomainen asento, huojuva pyrstönalku. Kun tuuli vie hatun, hevoset sulkineen, tädit kitoineen, suomuineen, kalan selkänikamista pujotettuine kaulanauhoineen, kokonaisen hurjistuneen salaisuusparven, tuntuu kuin olisi yksin kynttilän valaisemassa kammiossa, aivan sijoiltaan hiilipiirustuksen ääressä, jota rakkaudennälkäinen myrsky raapii auki. Huomaat huojuvasi siinä, tuuleen kudotussa vaatteessa.

Hän oli saanut torven isoäidiltäsen

Runokaupunki-festivaali

Tampere täyttyy runoilijoista 7.-13.6.

Perinteisen Annikin Runofestivaalin (la 12.6.) ympärille on muodostunut kokonainen festivaaliviikko lukuisine tapahtumineen koko kaupungin alueella.

Myös muita taiteenlajeja sivutaan kuten tanssia, kuvataidetta, musiikkia ja valokuvaa.

Festivaalin päätöspäivänä sunnuntaina 13.6. esiintyy joukko Särön runoilijoita.

Pub Kahdet Kasvot (eli "Naamabaari") su 13.6. klo 19-22, Kauppakatu 14.

Esiintymässä ainakin:

Veera Antsalo

Hannimari Heino (punaisia vesikasveja lammen pinnalla mutta järistys tapahtui meren pohjassa, ntamo 2009)

Riikka Heinonen

Marjo Heiskanen (Idiootin valinta(romaani), Siltala 2009. Runokokoelma ilmestyy syksyllä.)

Tuukka Hämäläinen (Moottorit, ntamo 2010)

Anne Mölsä

Ulla Ora

Teppo Paulasto

Juha Rautio (Olen matkinut kaikkia lintuja, Sanasato 2009)

Tervetuloa Runokaupunkiin!

Simone

olen tainnut unohtaa tunnussanan, jotenkin

minä se olen:

olen ehkä kaksisiipinen, Pandoran lippaassa

tai taskussa nenäliina

tai soittorasiasta harppaava tyttö

olen ehkä kukkien vakooja

draamaa kahahtava häpyilevä

vaaksiaismieli

sellainen suloisuus yön nurkassa

olen ainutlaatuinen yhdistelmä kirjaimia

tieteellinen nimi joka litistyy kirjan välissä

ja yksi todellinen nimi: Simone

hän on töissä huoltamolla

syö suklaata kahvitauoillaan

hän tuntee Jeanetten ja Charlenen

ja tietää kuinka valo taittuu öljyssä

ja hänen rakkautensa on tulitikun kärjessä

ja hänen silmissään simsalabim

ja mitä yö tekee silmissä

niin mitä tekeekään yö?

mutta tämä ei ole ranskalainen kylä

omenapiirakassa on useita lisäaineita

helmat loppuvat lyhyeen

kenelläkään ei ole varaa oikeisiin laukkuihin

tyttäret ovat nahkatakkisia tyttöjä

tyttöjä vain, ei kukaan tiedä kenen tyttäriä

isoäidit ovat kaukana

mutta he jättävät aina kengännumeronsa

tai jonkun muun täsmällisesti sopivan muodon

siihen somaan laatikkoon yöpöydälle, korujen

ja kultahampaiden sekaan

Ajattelin Gelsominaa

Olen pleistoseenikausi, kehräävä pääkallo. Vaelsin juuri tänne haarautuvia reittejä pitkin, ja vaikka jotkut jäseneni joutuivat matkan varrella hukkaan, muutuin vähitellen matelijasta leukaluuksi, leukaluusta ihmiseksi. Olin jalkapari, poljin jalkaani askelen muottiin, etsin pohjaa ja piirsin puumerkkini saveen. Kasvatin kurkkuun pienenpienen ypsiloninmuotoisen kieliluun. Levitin punaa tasaisin väliajoin ja taisin ja tiesin. Keräsin kynsieni alle multaa, säilöin vatsaani 5000 vuotta sitten nautitun aterian. Levitin käteni ilmaan, muotoa kovertaen, eteenpäin kauhoen. Ja silmiä räpäyttämällä maailma muuttui. Prisman kassalla koodit lauloivat minulle omalla ohimenevällä murteellaan. Kämmenieni sisäpuolella sweatshopien tuoksu, olin niin kyllästynyt tekemään mitä ikinä huvittaa. Olin niin kyllästynyt, että ajattelin Gelsominaa.

Agentti 355

Hänen todellinen identiteettinsä on tuntematon; vähänpä tiedetään tästä mystisestä naisesta. Ehkä hän parveili muiden naisten joukossa jonkun myöhemmin vakoojaksi todetun ja hirtetyn upseerin ympärillä, jonkun vallankumouksen pyörteissä. Tai ehkä jonkun toisen maailman sodan.

Ehkä hänen nimensä oli Betty ja hän oli jonkun tärkeän perheen serkkutyttö. Tai Muriel. Ehkä hän puhui täydellistä ranskaa ja ehkä hänet rekrytoitiin kielitaitonsa vuoksi. Ehkä hän oli hiljainen, terävä, kiinnostunut, viehättävä ja älykäs tyttö. Ehkä hän oli valpas muttei kovin käytännöllinen. Itsenäinen, periksiantamaton ja lämmin.

Kokemattomuutensa vuoksi hän tarvitsee koulutusta mutta hän on lupaava. Hän hallitsee morsetuksen ja mekaaniset sovellukset. Hän hallitsee käytännöllisen, huomiotaherättämättömän pukeutumisen. Ehkä hän työskentelee niin ahkerasti ja periksiantamattomasti että uupuu vähitellen, kalpenee ja joutuu sänkypotilaaksi.

Ehkä hänellä diagnosoidaan aivokalvontulehdus, ja ehkä hän tarvitsee välitöntä sairaalahoitoa. Ehkä hänen hiipunut ihonsa muistuttaa koteloa, kuorta, harmaata haurasta pintaa, jonka alla solut käyvät ankaraa taistelua hävittääkseen todistusaineiston viimeistä solua myöten.

Varassa ja vaarassa

enhän horjahda enhän

kun lintu koputtaa rinnassani, valoa hellästi halki

poikki, pinoon ja lomittain ennusmerkit ja rakkausainekset

sykkö hiuksia ja hampaita kuuloetäisyydellä

yllättävissä paikoissa kalinaa, se oppii puhumaan ja putoamaan

saa korvaansa jotain

höyhenenkevyttä, poskiin ilma-

kuoppia

varassa ja vaarassa

erityinen paikka, jonka eläin on valinnut tai rakentanut suojaamaan

itseään tai poikasiaan ulkomaailmaa vastaan

Toimisto

Alkupäivät menevät hirveässä huminassa. Selkäkipu säteilee, oivallukset seisoo asiaksi. Totta kai hermo kiristyy. Asioista voisi keskustella huutamatta, mutta tuohon outoon ääneen tai tärinään ei voi vaikuttaa. Sokea aistii sovelluksista. Syy: laitteessa toimintahäiriö. Miten ranka ja raajat saadaan liikkeelle? Hän huitoo, minä korjaan. Voisi meinaan olla ylikuumeneminen, joka aiheuttaa noita vikoja. Vältän käryjen muodostumista ja leviämistä ilmaan. Monen tunnin istuminen puuduttaa vartalon, kuolevaiset tilassa osiksi, minkä jälkeen tuntoaistimuksia ei ole, tai ne esiintyvät väärissä paikoissa väärään aikaan. Ilmaisukeino: sie taotut. Pari kertaa olen pelästynyt omaa varjoani kun äkkiä minut ohittava henkilö hätkähdyttää. Hyvät raajat ja pää, joka saisi vielä hieman kasvaa. Käsi on minun. Kuolemista itseni autio. Sitten hiljenee ja kaikki alkaa alusta. Kuiskata laki alkaa.

Kotkan tunnelmia

Kotkan runoreissusta löytyy juttu täältä.

Kotkan runoklubi 20.4.

Huomenna tiistaina 20.4. Kotkan runoklubin lavan ravintola Albertissa valloittaa joukko runoilijoita, Särön spektaakkelin merkeissä, klo 19:00 alkaen.

Lavalla ainakin: Markku Aalto, Veera Antsalo, Riikka Heinonen, Marjo Heiskanen, Tuukka Hämäläinen, Tuomas Kerätär, Mark Mallon, Anne Mölsä, Ulla Ora, Teppo Paulasto, Juha Rautio, Jarkko Tontti sekä mahdollisia yllätysvieraita. Illan juontajana kotkalainen runoilija Tuukka Hämäläinen.

Lisää aiheesta täällä.

Huhtikuu

olen tuntemattomaan, olen

päiväyksiä, ajatus, sävel

                      pieni punainen kipinä ja

avatun ilmatilan hunnutar, olen

sireenejä kuolleesta

tuhkan lannoittamasta maasta

tuleman monta totena

                            siirrän kirdet ja jäät

                       työnnän tulvavesiä ja pääskysiä

suuret tuulispäät ja vilut minä teen

kietomalla uneliaita juuria ja sammakoita kevätsateella

lahoamasta samat kannattanut

tuntemattomana elon

olen valo, jonka suuret punaiset silmut

alkavat pilkistellä muiston ja pyyteen maasta

joka tarkoittaa kaskea; jyvässä kiipeää

valtaus

Homo synopsis

Ihmiset ovat luolassa viihtyviä, heikosti valoa heijastavia karheita, hämärässä haparoivia (kädellisiä) olentoja. Oleminen harjoitteluna osalle kaaos. He ovat korvakäytäviä, ripsikarvojen huojuntaa, huoltajien soraa kostealla ja pimeässä pulppuavia verilohkareita. He ovat ulokkeita ja ihon kasvillisuutta, harjoittelun alla sokea osa. Ja silmien siimes. Ja suonien pum pum. Nojatuoli kellahtaa erossa, siivet liian syvällä puhjetakseen.

Shhh

Joskus maailma keikahtaa mistään riippumattomista syistä. Suorat kulmat, seinät ja ikkunat katoavat, mistään kulmasta ei pilkistä taivas. Kylään ei tule kukaan ja siipien saranoissa asuu hämäryys. Kahvikupit kutistuvat hiirille sopiviksi. Naapurit kuuroutuvat ja ovat niin hiljaa, ovet niin hiljaa. He ovat kaikki Anastasian perillisiä eikä kukaan tiedä heistä mitään - shhh!

Pupa

Miten elää portaiden alla täydessä ymmärryksessä, kun ulkopuolella soditaan todellisuudessa. Metallin maku suussa ja kaaoksen humina maan kamaralla. Aamu ja tuskallisen sama muu. Minua kiinnostaa tuo lepovaihe, tuo yksinäinen kotelo, joka solu solulta kutoutuu itsekseen, todenmukaisilla ansoilla muumion olon, odotuksin lepoa lullaa. Mekaanisilla olennoilla koneiston kuuma uumen toimii, samat osat kuluvat aina, monotoninen palava sisin. Onlinessa asia kaikki, sisin rata, kaikkein salaisin osa, kiertorata, oikeanlaisia niks naks, sallimuksen satu mua. All is full of love.

Miten elää portaiden alla?

Yö olen sinun, sinun yksin vain

Edesmenneen Laura Braniganin hitissä Self Control vuodelta 1984 kerrotaan naisesta, joka menettää elämänhallinnan lipuessaan yhä syvemmälle yöelämään. Vaikka kyse voi tietenkin olla juhlimisesta ylipäänsä, kappaleen videolla on selviä alluusioita huumeiden käytöstä; nainen seuraa mystistä mustiin pukeutunutta, valkoisen naamion taakse kätkeytynyttä miestä ja päätyy yökerhon alakertaan, jossa naamioidut tanssijat kuvaavat ilmeistä hallusinoivaa, huumaavaa olotilaa.



Kappaleesta on tehty myös suomalainen cover-versio, Leena Vanamon Viet itsekontrollin. Sen video on varsin mielenkiintoinen suhteessa Braniganin alkuperäiseen. Huumeista ei ole kyse, mutta ensimmäisenä tarjotaan lähikuvaa lääkkeistä annoskupeissaan, melkein elottoman näköisistä potilaista, sekä sairaanhoitajasta. 

Leena laulaa: "Mä päivisin ahkeroin, yöstä vain unelmoin."

Ja: "Se on vain elämää, minut yö herättää. Olen kuin toinen nainen, estoton erilainen."



Onko tässä ensimmäinen suomalainen myrkkyhoitaja?

Teksasilaisen pariskunnan ero ei sujunut täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä

Kolme kalaa nainen ilmoitti syöneensä. Poliisit löysivät keittiöstä neljä paistettua kultakalaa pöydällä lautasella. Suivaantunut mies otti yhteyttä poliiseihin, jotka lähtivät hakemaan naiselta kultakaloja takaisin. Nainen kosti koruttomasti hakemalla miehen asunnosta yhteiselon aikana hankitut kultakalat. Ensin mies otti naiselta pois liiton aikana vaimolleen ostamansa korut. Teksasilaisen pariskunnan ero ei sujunut täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

Tuolla ->

Eli Särön blogissa kirjoittaa joku joka on vääntänyt anagrammin nimestäni.

Liisa Ihmemaassa, silloin joskus

Lewis Carrollin fantasiakertomus Alice's Adventures in Wonderland filmatisoitiin ensimmäisen kerran jo 1903, vain kahdeksan vuotta elokuvan keksimisen jälkeen. Tässä otteita restauroidusta filmistä.

Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Red Queenin roolissa nähdään ohjaaja Cecil Hepworthin vaimo. Vasta ensi-illan nähneessä uusimmassa versiossa vanhasta klassikosta nähdään Red Queenin roolissa Helena Bonham Carter - hänkin ohjaaja Tim Burtonin vaimo.

Tuli vaan

niuukkiinu tukkaaj lun

sun halvunta jasmiles salo   mullta

tuli kin       lauljut aikeeltatl      suus

lukn kin jansellja las ja uon ja las jalan jalan jalan

jaavan uon    alla liun salmiinj

jon  pal     sallakkaen     tulkin

vihkaa vaiin    kin  kin

Sateenvarjot

Sateenvarjot puhkeavat ihmisten rinnoista syksyllä. Ne puhkeavat suoraan sydämistä, keuhkoista ja verenkiertojärjestelmistä. Sieltä ne liukuvat, popliini- ja trenssitakkien alta ulos viimaan. Jotenkin tulee mieleen, että ne ovat itsenäisiä tahtovia kappaleita, jollain tapaa viekkaita ja ketteriä olentoja. Ihmiset pelkäävät joutua hukkaan ilman sateenvarjojaan, he puristavat rystyset valkoisina, kuvittelevat matkan taivaan halki, meren yllä, myrskylintujen seassa, kohti tuntematonta. Sateenvarjot eivät yleensä kiinny ihmisiin, vaan ravistautuvat irti ja hylkäävät, heti kun kädellisen käsi osoittaa riittävästi väsymisen merkkejä. Sateenvarjot, niin kiihkeästi ne haluavat jotain, mistä ihmisellä ei ole aavistustakaan. Sateenvarjot, jotka alkavat vikuroida tuulessa, jostain syystä aina luonnonhistoriallisen museon edessä.

Rongorongo

Pääsiäissaaren rapanui-kansan rongorongo-kirjoitusta, jonka koodia tiedemiehet eivät ole toistaiseksi onnistuneet ratkaisemaan. Minusta näyttää ihan siltä, että tuossa on menossa hyvät pirskeet.

Illat pienien pöytien ääressä

helttasieni, joka lahottaa havupuita

pieni kylä, taloja

painautuneina toisiaan vasten

galaksijoukko, lauma lampaita

vyyhti, solmut, taikureiden kaikki pienet apuvälineet

ja sormet

pienien pöytien ääressä, pienien pöytälamppujen

korttipakkojen

ihmisjalat kasvavat nykivin liikkein

uneksivat silmät kurkottavat kohti taivasta

valon ja pimeyden kerroksia

vieraskirjoja, hulmuavaa väkeä

galaksijoukko

lampaiden ä-ä-ä-ä-ä-ä-ä-ä-ä-ä-ä

Silmuja

hiljaisia silmuja ja kevät

millimetri senttimetriltä ihoa pitkin

ihokarvojen hälinä

jalkojen kasvamista nykivin liikkein

jotkut vuodet ovat vohvelikangasta

toiset täynnä polvilaastareita

puuvillalangat juoksevat ahkerasti ja vinoon

asettakaa hänet luokkakuvassa keskiriviin, laidalle, vinottain

me olemme verilähteitä, pulppuavia

anatomisia näytelmiä

suhisevia

syiden silmukoita ja pituusjärjestys

Wretched hive of scum and villainy

Ensimmäisen Star Wars-elokuvan legendaarinen baarikohtaus Mos Eisley Cantinassa, Tatooinen palneetalla. Bändi on nimeltään Figrin D'an and the Modal Nodes. Uuh, eikö nuo pojat näytäkin itsensä täyteen verta imeneiltä punkeilta?

Muita sunnuntaiklasareita täällä.

Työmatkalaisen laulu

Olli Sirkiä: Seuraavana Pasila (Like 2010)

Jouduin miettimään kauan, mikä minua viehättää Runotorstaista löytämäni erikeeper-nimimerkillä kirjoittavan Olli Sirkiän (s.1965) runoissa. Mietin sitä edelleen enkä oikein tiedä vieläkään. Ne vain viehättävät, ne ovat!

Helmikuussa Sirkiä julkaisi esikoiskokoelmansa Seuraavana Pasila. Runoja ei ole nähty Sirkiän erikeeperin runnoja-blogissa, sen sijaan teosta jaksottavat proosarunomaiset päiväkirjamerkinnät junamatkoilta ovat tuttuja Helsinki-Riihimäestä.

Kirja alkaa kuin pienestä luomismyytistä - kahvipavusta: kuka rikkoi kahvipavun ensimmäistä kertaa?/ehkä joku kasveja ahminut dinosaurus mursi sen hampaillaan ja tunsi aromin. Lapsenomaisen fantastisesta näystä lennähdetään suoraan runojen varsinaiselle näyttämölle, nykyaikaan ja junassa työmatkaa taittavien ihmisten pahvisiin kahvimukeihin, jotka on kiireessä tempaistu mukaan aseman kahvilasta.

Näissä kehyksissä runominä tarkkailee jokapäiväistä hyörinää ja pyörinää asemilla ja junissa, ja poimii ympäristöstään pieniä tapahtumia ja yksityiskohtia, joiden ympärille runot keriytyvät.

hiljaiset italialaiset matkalla helsinkiin, eivät puhu

istuvat kehonkieli hiljaa vaan

italian halvaantuneet kuuromykät-yhdistys

talvimatkallaan

Sirkiän runoilija tuntuu usein olevan haltioitunut näkemästään; jokin hyvin arkinen ja ensisilmäykseltä pieni ja merkityksetön tapahtuma tai päivittäin toistuva puuduttavan yksitoikkoinen näky heittää taustalleen varjon, jossa todellisuus karkaa kohti absurdeja ja groteskeja ulottuvuuksia. Runoilija viitoittaa tietä kohti seikkailua; mitä jos? Välillä tämä mitä jos piileskelee rivien välissä, kun taas toisinaan ryöstäytyy vallan käsistä.

Vain mielikuvitus on rajana kun esimerkiksi parrakas, professorin näköinen mies nähdään syömässä rasvaista eväsruokaansa paperiensa päällä päiväkirjamerkinnässä Professorin paperit. Hetken perästä ollaan jo roikkumassa merilokin jaloista yliopiston auditoriossa ja niin edelleen. Onneksi Sirkiä palauttaa miesressun lopulta turvallisesti takaisin taittamaan työmatkaansa junaan.

Sirkiän runojen maailma on jollakin tapaa animistinen; kaikki esineet ja asiat ovat elossa ja hengittävät. Mikä tahansa saattaa muuttaa muotoaan hetkellä millä hyvänsä. Ihmiset muuttuvat seeproiksi, kivikautisiksi metsästäjiksi ja ameeboiksi, kaulaliinat sateenkaariboiksi. Paitsi absurdeja käänteitä, runot ovat täynnä viehättävää naivistista ja vähän mystistä luontotunnetta. Myös runo näyttäytyy elävänä olentona, joka tekee, näkee ja kokee; runoilija etsii runoa, juoksee sitä karkuun, runo hautautuu lumen alle, loistaa virastotalon ikkunoissa.

Runo on vähän hankala olento; tulee kun sitä ei tarvita ja karkaa kun sitä kutsutaan - mutta ilman sitä runoilija ei voi elää. Myös runoilijaa elättävät numerot elollistuvat: ne eivät nuku koskaan, ne laskevat sakaroitaan/sokeroivat niitä ja heittävät seittejään. 

Sirkiän keskeisin tyylikeino on toiston kautta löytyvä rytmi ja kehämäiset rakenteet, joista syntyy loitsumainen, lastenlorumainen tunnelma. Tämä sopii hyvin runojen juna-viitekehykseen; toisaalta niistä muodostuu junamatkan rytmi, toisaalta säkeet ovat kuin tuutulauluja junassa torkkuville työmatkalaisille.

naiset kahvia, pieni suklaa,

pitkät hiukset rintojen päällä

suusta savoa, pientä suklaata rintojen päällä, kahvia

suussa

nainen puhuu suklaata suussa, kahvi suussa puhuu

nainen suklaata suussa

Välillä minulle tulee tunne, että sanojen tarkoitus ei niinkään ole sanoa mitään vaan olla sanomatta yhtään mitään, tuudittaa vain uneen kuin lastaan tuudittava äti. Joissakin runoissa lähestytään melkein nonsensea. Ei vielä sanojen mutta tunnelman puolesta.

huurulunta pienissä puissa, laulava koira vetää aariaa kynnet lattialla

pieni koira, pienet kynnet lattialla aarian alla, valkoinen koira

pieni koira laulaa lattialla

Eräässä runossa kerrotaan kahvilan ikkunan takana pienissä parvissa lentävistä puluista. Mitään ei merkittävää ei tapahdu, pulut ainoastaan lennähtelevät, kuljeskelevat varpaillaan ja nykivät päitään, ja sama asia toistuu ensimmäisessä ja viimeisessä säkeessä: pulut lentävät ikkunan takana. Mitä sitten? voisi joku kysyä. Mutta ehkä juuri tällaista tarvitaan enemmän: ei mitään sitten. 

Sirkiällä on harvinaislaatuinen taito tuottaa lempeitä, lastenlorumaisia säkeitä, joissa on virkistävän omaperäinen ote ja joissa vakavuus ja nauru kulkevat luontevasti käsi kädessä. Näitä runoja voi lämpimästi suositella ihan kaikille, myös sellaisille ihmisille, jotka eivät yleensä runoja lue. Sirkiän runot koskettavat, ilahduttavat ja liikuttavat mieltä. Ne ovat mitä oivallisinta vastalääkettä kyynistymistä vastaan. Ne ovat vilpittömiä ja ihania! Ne ovat!

Ja juokaa nämä runot mielellään kahvin kanssa.

Olli Sirkiän blogit:

Helsinki-Riihimäki

erikeeperin runnoja

Pieni otus

alkumerestä ponnistanut pieni otus

matkalla avaruusaluksen sylissä

niin pienet varpaat ja sormet

ettei niiden jäkiä voi nähdä ilman suurennuslasia

niin pieni otus ja lasin takana

jättiläisnenä, jättiläisten maa

Kaiken takana on koira

Yritän haukkua kissoja koirani opastuksella

Särön blogissa.

Rujoa rakkautta

Sunnuntaiklassikoissa kaivattiin rakkauslauluja. Maailmassa on niin paljon hyviä rakkauslurituksia, että parasta ei mitenkään voi valita. On vain valittava joku. Tämä on kai sitten hullua rakkautta. Kate Bush on tietysti jumalatar ja Emily Brontën Humiseva harju on yksi maailmankaikkeuden parhaista kirjoista. 

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Ovista ja ikkunoista

Ovet ja ikkunat jäävät mieleen. Tai tarkemmin sanottuna käteen. Niiden kahvat jäävät käteen ja saranoiden narina ja oven läimähdys jäävät korviin. Ovisilmät jäävät silmiin, ja rystysiin jää puun koputus. Kaikki ne pienet niksit, joilla hankalat ovet ja ikkunat (melkein kaikki yli 30 vuotta vanhat) saadaan auki tai kiinni, jäävät ihmisen liikeratamuistiin ikuisiksi ajoiksi. Ne kaksi millimetriä yläviistoon, se matka jolla ei ole nimeä ja jolla vanha vääntynyt ja mustaksi kulahtanut avain vihdoin sanoo naks lukossa, se asuu ihmisen hermoradoissa.

Lapsuudenkotini oli vuonna 1960 rakennettu kerrostalo. Keittiön kapea sivuikkuna ei auennut noin vain vaan väliin piti ujuttaa veitsi tarkalleen tiettyyn kohtaan, ja nostaa sitä hitusen, ennenkuin ikkuna suostui avautumaan. Sitten se avautuikin aivan vaivatta, melkein itsestään. Ulkopuolella viiletti metro ja raikas ilma.

Opiskellessani asuin kimppakämpässä 100 vuotta vanhassa puutalossa, jossa minulla oli oma huone. Huoneessa oli komero, jonka ovi ei suostunut sulkeutumaan kunnolla, ellen antanut sille sulkemisen jälkeen kunnon tälliä, mielellään koko ruumiin painolla. Jos en muistanut antaa tätä tälliä, ovi näytti olevan kiinni mutta saattoi aueta pienimmästäkin tärähdyksestä. Esimerkiksi siilin aivastuksesta pihalla. Jos tuo pieni tärähdys tuli keskellä yötä - siilithän yleensä aivastelevat keskellä yötä - sain sydänhalvauksen tai puolikkaan. Sydänhalvauksen välttämiseksi sulkemiställi oli elintärkeä.

Vanhat ovet ja ikkunat eivät kesyynny herkästi. Niiden sujuvan avaamisen ja sulkemisen opettelu voi viedä viikkoja ellei kuukausia. Kun harjoittelujakso on päättynyt ja avaaminen ja sulkeminen sujuu vaivatta, oven/ikkunan ja ihmisen välille syntyy sopimus. Sopimuksen ihmisosapuoli saa leikkiä ovikuiskaajaa, tai ikkunakuiskaajaa. Se on pätemisen muodoista yksi nautittavimmista. Silloin kun ovi/ikkunakuiskaaja astuu esiin ja sanoo: ”Se on vähän hankala ovi/ikkuna. Anna kun minä”, hän saa ihailevia katseita niiltä, joilla ei ole oven/ikkunan kanssa solmittua sopimusta.

Jotkut ovet sulkeutuvat hirveällä räimeellä. Sellainen räimeovi oli keittiön ja henkilökunnan ruokailuhuoneen välissä hotellissa, jossa työskentelin viime vuosikymmenellä. Sekin oli sellainen sydänhalvausovi. Siitä lappasi porukkaa jatkuvasti eestaas. Sata sydänhalvausta per päivä. Sitten ovi vaihdettiin toiseen - en tiedä miksi - mutta uudesta ovesta lähti kenties vielä pahempi räime.

Käteeni on jäänyt myös saman hotellin ruokahissin kahva. Ovi oli painava ja löyhkäsi metallille ja supervoimille, mutta sen saranoissa asui hyväntahtoisia perhosia - ja sen sulkeminen, pehmeä krunks. Täydellinen, palvelualtis ja luotettava hissinovi nopeita toimituksia varten!

Joistakin ovista ei voi erota koskaan. Ihminen yrittää sanoa "Hyvästi ovi!" mutta jalka jää kynnykselle. Ihminen yrittää, mutta saranoissa joku itkee ja toistelee vaimeasti ihmisen nimeä. Sellaisen oven haluaisi avata aina uudestaan vaikka tietää ettei se kannata.

Sanotaan että kun yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu. Ihmisiä kehotetaan aina sulkemaan ovia ja avaamaan uusia. Se on luonnollisesti metafora eteenpäin siirtymiselle elämässä, menkää nyt eteenpäin hyvät ihmiset, älkää junnatko paikoillanne vaan kehittykää, keksikää itsenne uudelleen, keksikää itsellenne uusi tukan väri! Move on! Se on ihmisen tehtävä, sulkea ovi, avata ovi, mennä kuin läpiveto.

Mutta ei sotketa metaforia tähän vaan pysytään fyysisissä ovissa (siitä huolimatta, että metafora tarkoittaa muinaiskreikassa 'kuljettaa yli' – ehkä juuri kynnyksen yli). Ovien sulkeminen ja avaaminen ei nimittäin ole helppoa fyysiselläkään tasolla; ensin on annettava suljetulle ovelle kunnon sulkemiställi ja sitten on valittava hyvin tarkkaan mitä ovea

seuraavaksi yrittää koputella tai kuiskata auki. Ovien välissä olisi syytä vetää syvään henkeä ja vaikka tarkistaa että kengännauhat on huolellisesti sidottu. Ja muistaa että ikkunoista ei sitten kiivetä sisälle.

Näyt palasina rannassa

näyt palasina rannassa

sinua hajallaan siellä, täällä

ja tuolla pilkahtaa sinua

mäntyjen ja valon välissä

ravistat hiuksistasi tiiroja

maailman pisimmillä sormilla sirottelet saaria

mielesi mukaan

ja pelastat pääskysenpojan

sinun kivesi ovat sileitä ja jokaisessa yksi kops

maailman pisimmillä varpailla kiipeät rannasta aamuun

ja hiivit leivän, kahvin, kahvipavun

Hyvikset, pahikset ja rumikset

Jatkan vielä tänä sunnuntaina ukulelen voimin - tällä kertaa niitä on kokonainen orkesteri. Hyvät naiset ja herrat, The Ukulele Orchestra of Great Britain ja Ennio Morriconen klassista klassisempi The Good, The Bad and The Ugly.

Muita sunnuntaiklassikoita täällä.

Sellainen juoni

katson sitä kämmenelläni, se on sellainen juoni

etusormen ja peukalon välissä

olen kävellyt Prisman ohi hämärässä ja silloin alkoi

sataa lunta

ja lunta, kävelyä vaikeutti

se miten sydän hakkasi ja miten halusin

kuunnella sitä yhtä hiutaletta joka teki matkaa

avaruuden halki jne.

kuin pieni kulkukoira

haudat löytyvät pienen etsiskelyn jälkeen

siellä ne sydämet läpättävät roudan läpi, taas

ja kertovat miten ollaan hiljaa

maassa maan tavalla

ja miten astutaan ovista

samaan aikaan oikein

hattu pois päästä

uusi vuosikymmen päähän

exästä enemmän ex

se on jämpti nii

miten leivotaan sellainen suklaakakku

jossa on 250 g suklaata (vähintään) ja 200 g voita

munia, sokeria, kahvia

vähän chiliä mutta se on salaisuus

salaisuudet karkaavat joskus avaruuksiin

niitä saa vapaasti sieltä kauhoa

ne ovat kulkukoiria

chiliä peukalon ja etusormen välissä

Non, je ne regrette rien

Syömässä kaikki on toisin

Syömän valtakunta sijaitsee Lauttasaarenmeressä sijaitsevalla pienellä saarella, sen pienimmällä kivellä. Syömää ei ole vielä merkitty mihinkään karttoihin, joten tien löytäminen sinne on lähinnä sattumankauppaa.

Sattumankaupan voimin sinne myös eksyi eräs tutkimusretkikunta. Sen alkuperäinen määränpää oli Minneva, mutta sitä ei koskaan saavutettu, sillä Lauttasaarenmeren merivirrat ovat tunnetusti voimakkaita ja äksyjä ja vievät tutkimusretkeilijät helposti kurssista sivuun.

Tällä kertaa tutkimusretkikunta, joka oli lastannut laivansa rommilla, viskillä, hapankaalilla, sardiinivoileivillä, runebergintortuilla (ym. leivoksilla), köysillä, kiikareilla sekä ukuleleillä karautti laivansa Lauttasaarenmeren siihen saareen, jossa Syömä sijaitsee, ja sattumoisin juuri siihen kiveen, jossa Syömä tarkalleenottaen sijaitsee.

(Jatkuu.)

Ukulele Ike

Koska tuubista ei ole saatavilla Jolie Hollandin Darlin Ukulelea, sunnuntaiklassikon virkaa saa toimittaa Cliff Edwards alias Ukulele Iken If I Had You.

Muita sunnuntaiklassikkoja täällä.

Tätien käsittely

Veistos ei ollut täydellinen.

Siinä ei ollut henkeä.

Nyt on,

tätien käsittelyn jälkeen.

Miun väki

Pakkasen keskelle hieman Héctor Lavoen (1946-1993) kuumia salsarytmejä. Puertoricolaissyntyinen lattarisupertähti Lavoe levytti Mi Genten Afrikassa Fania All Starsin kanssa 1973.

Propsit tästä klassikosta menevät ystävälleni M:lle, jonka facebook-linkistä tämän värikkään ja viehkon videon härskisti ryöväsin.

Muita kuumia ja kylmiä sunnuntaisoitteloita täällä.

Saa luvan

Pitää kiinni, niin, tant ara rum. On arojen eläin, hevonen, se näkee vaaran merkit lauman reaktioista, vauhkoontumisen ensiaskeleet, yksi sivuun. Se saa, luvan pillastua. kin. Hevosella on. Kaksi ylimääräistä yläraajaa, oikea ja vasen, sekä otsa joka kohta. Vähintään yksi kuiskaaja korvan takana, jouhet kuuluvat tuulelle. Lähtien. Laidun virtaa kevyesti aaltoillen, kesyyntyminen on. Kaksi askelta sivuun suunnasta. Kaksi.

Jymy

Painan korvani maata vasten ja kuulen maan alta

lähiöiden lähestyvän jymyn. Pian juuret

puhkaisevat maan, ensin tulevat talojen taimet

sitten hiekkalaatikot, mattotelineet, saunavuorot

pysäkki tähän, piste.

Asukkaat tunnustelevat kaikkea,

läikyttelevät elämäänsä

uusille pinnoille, varaavat aikaa aikatauluista

aikuisten saduille

grillijonoille, janoille, kaikille mausteille

täällä lauletaan lähiöinä

tuikkivat taustakuvat, ikkunat ja sivupeilit

Tähän versoo aamu,

edessä lähellä kaukana siintää Prisma

äidit työntävät lastenvaunuja tulevaisuuteen

isät kulkevat edestakaisin, työntävät otsaa

ja karstaavat tuulilasista

avaruuden harsoa

siellä täällä joitakuita

kiertelemässä

käsi kädessä ja yksin

me olemme avaruuden lapsia

jne.

Huomautus. Kutuharju haastoi valitsemaan kirjoittajan helmen omasta tuotannosta. Koska olen vähän ujo valitsemaan tällaisia "helmiä", pyysin häntä valitsemaan puolestani. Kutuharju valitsi viisi tekstiä, joista minä valitsin sitten tuon yhden. (Jymy on siis postattu aiemmin Suliaisissa.) Olen muuten jo ehtinyt tätäkin luonnostani hiomaan ja valmiimpi/erilainen versio löytyy tekstitiedostoistani. En kuitenkaan julkaise sitä, koska pidän blogin edelleen luonnosalustana ja valmiit (valmiimmat)/muut versiot saavat etsiytyä muille julkaisuareenoille, jos ovat etsiytyäkseen.

Hannah

In bloom of life

She's snatched from hence

She had no room

To make defence

For tyger fierce

Took life away

And here she lies in a bed of clay

Until the Resurrection Day

Teksti Hannah Twynnoyn (n. 1670-1703), malmesburylaisen pubityöntekijän hautakivessä. Hannah oli Britannian ensimmäinen henkilö, joka kuoli tiikerin kynsissä. Tiikeri kuului paikkakunnalle saapuneen kiertävän sirkusseurueen villieläinkokoelmaan, ja tarinan mukaan raateli Hannahin kyllästyttyään tytön härnäämiseen.

Menagerie

Voisin kuiskata korvaasi villieläimiä, ja kuunnella kuinka ne laukkaavat siellä, metelöivät aivoihisi asti ja haukkaavat ohimennessään paloja ajatuksistasi. Ja kuunnella kuinka ne ovat villejä, eivätkä tule takaisin kun kutsun niitä nimiltä, joita niille ei ole vielä annettu. Ne eivät ole muodoltaan minkäänlaisia, ainoastaan raidallisiä ja pilkullisia, ja joskus jotain siltä väliltä. Ne purkautuvat kudotuista ryijyistä ja taivuttavat villieläimen voimillaan kaltereita ranskalaisen kuninkaan villieläingalleriassa. Kuningas on nukahtanut ranskalaisen ateriansa ääreen, ja nyt odotetaan maanjäristystä, joka järjestää loput, järjestää elollisille olennoille jonkin mahdollisuuden

Mies joka möi maailman

Tänä sunnuntaina yksi Bowie-lemppareistani: The Man Who Sold The World.

Muita sunnuntailemppareita täällä.

That's the middle age mambo

Sophie Tucker, the last of the red hot mamas, täyttää tänään 126 vuotta. Minä puolestani rysäytän keski-ikään 35:llä ikävuodella.

Tuoretta painomustetta

Perjantaina ilmestyvän Särön 3/2009 teema on Kritiikkiä ja neroutta. Se näyttää tältä (hieno!) ja on taatusti mielenkiintoinen: asiaa mm. savantismista, hulluudesta ja musiikin vaikutuksista aivotoimintaan. Särössä on ensi kertaa myös värillisiä sivuja. Ja se minun vaatimaton panokseni siellä ihan lopussa.

Särön sisältöön voi tutustua tarkemmin täällä. Ja lehden irtonumeronhan voi tilata postimaksutta kotiin. Jibii!

Here comes Bob Dylan's ghost again

Joan Baez: Diamonds and Rust

Muita sunnuntain suolaisia täällä.

Inside all of us is a Wild Thing!

Spike Jonzen elokuva Where the Wild Things Are, joka perustuu Maurice Sendakin samannimiseen lastenkirjaan, sai Hesarin kriitikon haukottelemaan:

Hirviöiden välillä käydään amerikkalaisen oloista psykodraamaa. Välillä tuntuu siltä, että istuisi kuuntelemassa nelimetristen hirviöiden terapiaistuntoa, jossa ne käyvät läpi neuroosejaan. 

Sellainen haukotuttaa pahasti.

Netissä julkaistun kritiikin synnyttämässä lyhyessä keskustelussa (tätä kirjoittaessa 9 kommenttia) elokuvan nähneet ovat pääsääntöisesti toista mieltä. Yksi kertoo sen olleen "ihana, lumoava ja liikuttava", toisen mielestä se oli "taianomainen, kuin uni josta ei halunnut herätä" ja kolmannen mukaan "upea, älykäs ja koskettava".

Vaikka nettilehtien kommentointi- ja keskustelupalstat tuntuvat yleensä toimivan lähinnä ihmisten kiukun- ja turhaumienpurkamiskanavina ja yleisinä sonnatäyttöastioina, kritiikkien kohdalla keskustelumahdollisuus palvelee mitä mielekkäimmällä tavalla; nuiva kritiikki sai vastaäänensä, ja tässä tapauksessa vastaäänet vakuuttivat minut paremmin kuin itse kritiikki. Tämä elokuva on nähtävä!

Ja tässä on traileri.

So long, Joulu!

Ja miltä he todella näyttivät

Ang Leen elokuvassa Brokeback Mountain (2005) Ennis Del Maria näyttelee Heath Ledger. Ennis näyttää tältä.

Jack Twistia näyttelee Jake Gyllenhaal. Jack näyttää tältä.

Yhdessä he näyttävät tältä.

Elokuva perustuu Annie Proulxin novelliin Brokeback Mountain (teoksessa Lyhyt kantama, Otava 2001). Proulx kuvaa hahmojaan näin:

Ennisillä oli kyömynenä ja kapeat kasvot. Hän oli nuhruinen ja hieman lysyrintainen, tasapainoitteli lyhyttä vartaloa pitkien harppimaisten jalkojen varassa, mutta hän oli lihaksikas ja notkea, kuin tehty hevosen selkään ja tappeluihin.

Ja Jackia:

Ensi näkemältä Jack vaikutti ihan mukavalta kiharapäineen ja karkeine nauruineen, mutta pieneksi mieheksi hän kantoi aikamoista painoa keskiruumiissaan ja hänen hymynsä paljasti töröhampaat, eivät niin pahat että olisi voinut syödä popcornia pullonkaulasta mutta huomiota herättävät.

Sunnuntaiklassikko: nostalgiaa teinivuosilta

New Order ja True Faith, kahdenkymmenen vuoden takaa, jolloin olin n. 15-vuotias. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä ylpeämpi osaan olla teini-ikäisestä itsestäni, jonka musiikkimaku ei mennyt luokkakavereiden musiikkimaun perässä (en tuntenut yhtäkään ikäistäni, joka olisi kuunnellut samaa musiikkia kuin minä). Tämä sykähdyttää edelleen. Tai sanotaanko uudelleen.

Muita sunnuntaisykähdyttäjiä löytyy täältä.

Lupaukset

sellainen jonka voi pitää tai sitten rikkoa

elät vain täysillä

panostusta tuulivoimaan: ääriviivoitta hulmuava sinä

unohda menneet virheet

kaaviot ja patentit

kehitä muutosvalmiuttasi!

vähemmän shoppailua

mekkosi ja hattusi sulautuvat profiiliin

elät täysillä

osallistut tapahtumiin

shakkiruudut, portaikot ja käytävät

pelit ja tilapäivitykset

tuovat luokse ja vievät pois - eksyt

kepeästi, olet harkinnut kulutuslakkoa

mutta vasta harkinnut

ja tupakkalakkokin voi alkaa

kun aski sopivasti tyhjenee

minulla ei ole hajuakaan mitä tässä lupaisi

kaiken rauhallinen edistys ja järjestys

säännölliset ateriavälit

kautta kiven ja kannon

Öppnajaiset

Taikuri jotenkin alkaa heilutella taikasauvojaan. Hänellä ei oikeastaan ole lupaa taikoa, mutta mehän vaikenemme siitä visusti. Shhh!