olen tainnut unohtaa tunnussanan, jotenkin
minä se olen:
olen ehkä kaksisiipinen, Pandoran lippaassa
tai taskussa nenäliina
tai soittorasiasta harppaava tyttö
olen ehkä kukkien vakooja
draamaa kahahtava häpyilevä
vaaksiaismieli
sellainen suloisuus yön nurkassa
olen ainutlaatuinen yhdistelmä kirjaimia
tieteellinen nimi joka litistyy kirjan välissä
ja yksi todellinen nimi: Simone
hän on töissä huoltamolla
syö suklaata kahvitauoillaan
hän tuntee Jeanetten ja Charlenen
ja tietää kuinka valo taittuu öljyssä
ja hänen rakkautensa on tulitikun kärjessä
ja hänen silmissään simsalabim
ja mitä yö tekee silmissä
niin mitä tekeekään yö?
mutta tämä ei ole ranskalainen kylä
omenapiirakassa on useita lisäaineita
helmat loppuvat lyhyeen
kenelläkään ei ole varaa oikeisiin laukkuihin
tyttäret ovat nahkatakkisia tyttöjä
tyttöjä vain, ei kukaan tiedä kenen tyttäriä
isoäidit ovat kaukana
mutta he jättävät aina kengännumeronsa
tai jonkun muun täsmällisesti sopivan muodon
siihen somaan laatikkoon yöpöydälle, korujen
ja kultahampaiden sekaan
15 kommenttia:
Aika hassua miten sitä koettaa aina etsiä salattuja merkityksiä. Voihan niitä tietty ollakkin, mutta olkoot salattuja. Kun hyväksyy tekstin tunnelman sellaisenaan niin kaikki on ohan hyvin.
Salattuja? Tai vain merkityksiä?
Hienoja kuvia täynnä! Ollapa sellainen suloisuus yön nurkassa!
Rakkaus tulitikun kärjessä.
ja lopuksi ihastuttava isoäiti joka rakastaa aina.
Varmastikin osa laajempaa kokonaisuutta.. Siksi Simonet ja Jeanetet jäävät mulle vähän irrallisiksi hahmoiksi.
Mutta rakkaudesta tuossa kerrotaan ja hyvin. Omenapiirakan lisäaineet ja lyhyet helmat viittaavat selvästi... hmm.. neljänteen osapuoleen, aidan toiselle puolelle..
Tänä päivänä ja tätä päivää on kaikki tämä.
Kiehtovia mielikuvia, maalaustaide nousi jotenkin esille.
ihania nuo minästä kertovat kielikuvat
todellisen nimen löytäminen vie runon lähemmäs arkea ja etännyttää samalla henkilön hän-promoniniksi - toimiva asennonvaihdos
ehkä karsisin säkeitä, jotka tulevat säkeen "ja yksi todellinen nimi: Simone" jälkeen
Minä taas tykkäsin nimenomaan niistä säkeistä jotka Ilona haluaisi karsia :
hän on töissä huoltamolla
syö suklaata kahvitauoillaan
hän tuntee Jeanetten ja Charlenen
Ne ovat ikään kuin akseli, jonka ympärillä koko muu runo pyörii. En myöskään jäänyt kaipaamaan laajempaa kokonaisuutta. Kaikki tämän jutun kannalta olennainen tuli sanottus Simonesta ja Jeannettesta ja Charlenesta.
Erikeeper näkee runon selvästi vaaleanpunaisten linssien lävitse:D Itselleni sävy on huomattavasti synkempi. Tai haikeampi.
@Ilona: kiitos että huomautit asennonvaihdoksesta, koska itse en sitä huomannut, joten se on tullut alitajuisesti:)
@Muhadzir: mulla on muita tekstejä Jeannettesta ja Charlenesta, joten kyllä tämä on osa isompaa kokonaisuutta. Mutta kiva jos kelpasi yksinäänkin.
Kiitos kommeista:)
Kuten edellä on jo mainittu, runossa on tuoreita näkökulmia, kiinnostavia lauseita...
Pidän tosi paljon! Tää on niin tätä, aitoa, osuvaa Eleanooraa :)
Joku täällä kiinnitti huomioni erityisesti tuohon:
hän on töissä huoltamolla
--
Ja just siksi tajusin miten helkkarin hyvin nämä sopii siihen jatkoksi:
ja tietää kuinka valo taittuu öljyssä
ja hänen rakkautensa on tulitikun kärjessä
ja hänen silmissään simsalabim
ja mitä yö tekee silmissä
niin mitä tekeekään yö?
Valon taittuminen öljyssä, minkä valon? Tulitikun. Seuraa räjähdysmäinen palo, ja se palo on hänen silmissään, ja mikä se palo on, yön sytyttämä himo, ja mitä se tekee. seuraa räjähdysmäinen --
:)
Pidin! Luontokuvat muuntuvat ovelasti osaksi mielenmaisemaa.
"kahahtava, häpyilevä"
kavahtava, hapuileva
Ei tämä mitään tarkoita, se on vain vastaviesti, kommentti.
Toivottavasti saadaan joskus lukea lisää juttuja Jeannettesta ja Charletesta. Rupesin kiinnostumaan.
Maistui elämältä :)
Lähetä kommentti