tiistai 30. maaliskuuta 2010

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Yö olen sinun, sinun yksin vain

Edesmenneen Laura Braniganin hitissä Self Control vuodelta 1984 kerrotaan naisesta, joka menettää elämänhallinnan lipuessaan yhä syvemmälle yöelämään. Vaikka kyse voi tietenkin olla juhlimisesta ylipäänsä, kappaleen videolla on selviä alluusioita huumeiden käytöstä; nainen seuraa mystistä mustiin pukeutunutta, valkoisen naamion taakse kätkeytynyttä miestä ja päätyy yökerhon alakertaan, jossa naamioidut tanssijat kuvaavat ilmeistä hallusinoivaa, huumaavaa olotilaa.



Kappaleesta on tehty myös suomalainen cover-versio, Leena Vanamon Viet itsekontrollin. Sen video on varsin mielenkiintoinen suhteessa Braniganin alkuperäiseen. Huumeista ei ole kyse, mutta ensimmäisenä tarjotaan lähikuvaa lääkkeistä annoskupeissaan, melkein elottoman näköisistä potilaista, sekä sairaanhoitajasta. 

Leena laulaa: "Mä päivisin ahkeroin, yöstä vain unelmoin."

Ja: "Se on vain elämää, minut yö herättää. Olen kuin toinen nainen, estoton erilainen."



Onko tässä ensimmäinen suomalainen myrkkyhoitaja?

torstai 25. maaliskuuta 2010

Teksasilaisen pariskunnan ero ei sujunut täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä

Kolme kalaa nainen ilmoitti syöneensä. Poliisit löysivät keittiöstä neljä paistettua kultakalaa pöydällä lautasella. Suivaantunut mies otti yhteyttä poliiseihin, jotka lähtivät hakemaan naiselta kultakaloja takaisin. Nainen kosti koruttomasti hakemalla miehen asunnosta yhteiselon aikana hankitut kultakalat. Ensin mies otti naiselta pois liiton aikana vaimolleen ostamansa korut. Teksasilaisen pariskunnan ero ei sujunut täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Tuolla ->

Eli Särön blogissa kirjoittaa joku joka on vääntänyt anagrammin nimestäni.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Liisa Ihmemaassa, silloin joskus

Lewis Carrollin fantasiakertomus Alice's Adventures in Wonderland filmatisoitiin ensimmäisen kerran jo 1903, vain kahdeksan vuotta elokuvan keksimisen jälkeen. Tässä otteita restauroidusta filmistä.

Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Red Queenin roolissa nähdään ohjaaja Cecil Hepworthin vaimo. Vasta ensi-illan nähneessä uusimmassa versiossa vanhasta klassikosta nähdään Red Queenin roolissa Helena Bonham Carter - hänkin ohjaaja Tim Burtonin vaimo.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Tuli vaan

niuukkiinu tukkaaj lun

sun halvunta jasmiles salo   mullta

tuli kin       lauljut aikeeltatl      suus

lukn kin jansellja las ja uon ja las jalan jalan jalan

jaavan uon    alla liun salmiinj

jon  pal     sallakkaen     tulkin

vihkaa vaiin    kin  kin