torstai 18. helmikuuta 2010

Pieni otus

alkumerestä ponnistanut pieni otus

matkalla avaruusaluksen sylissä

niin pienet varpaat ja sormet

ettei niiden jäkiä voi nähdä ilman suurennuslasia

niin pieni otus ja lasin takana

jättiläisnenä, jättiläisten maa


14 kommenttia:

Olli-Pekka Uusitalo kirjoitti...

Kuvaa kiehtovasti uuden elämän ihmettä, matkaa joka on alkamassa!

Jukka kirjoitti...

Hauska scifi-tunnelma.

erikeeper kirjoitti...

Mullekin tuli mieleen ensin matka ja sitten joku star trek! Elämä on tähtimatka vailla vertaa. Pienet otukset kuljemme täällä tuntosarvet pystyssä vielä aikuisenakin.

SusuPetal kirjoitti...

Jättiläisnenä! Niin, siltä se varmaan näyttää.
Jännä runo, reaalifantasiaa :)

Katri kirjoitti...

Taas niin ihana ja aiheen mukainen kuvaus!

isopeikko kirjoitti...

Peikko mietti mitä se osaisi tuosta sanoa. Se on aina niin sanaton kipeiden asioiden edessä. Vaikka runo ei ole kipeä, se kertoo sellaisista asioista. Kuitenkin uskoen elämään. Peikko ei kuitenkaan keksi mitään sanottavaa ja se vaan piirtää tänne näitä kirjaimia.

pasanen kirjoitti...

Hauska kuvamaailma. Mietin tuota alkumerestä ponnistamista. Ehkä jokin muu,vähemmän ponteva verbi olisi paikallaan?

Eleanor Vatsa kirjoitti...

Hmm, Pasanen, ehkä lipuminen? Puhut asiaa, lipuminen voisi olla parempi. Kiitos!

Demetrius kirjoitti...

Hieno, lämmin runo.

Hirlii kirjoitti...

Jättiläisten maahan matkalla. Hienosti kuvattu.

Crane kirjoitti...

kyllä se ponnistusta on, elämän alku... keskoskaappi kuin avaruusalus...ihastuttavasti kuvattu!

irwikissi kirjoitti...

Tämäpä oli ihana ♥ Hymyilytti ja kyynellytti yhtäaikaa :')

Muhadzir kirjoitti...

Vähän samantapaisia näkökulmia meillä tuli. Vastasyntynyt keskonen on muukalainen vieraassa ja alkuun myös vihamielisessä maailmankaikkeudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Herkkä, kaunis runo, mutta ennen kaikkea hyvä kokonaisuus, hyvä runona.