Spike Jonzen elokuva Where the Wild Things Are, joka perustuu Maurice Sendakin samannimiseen lastenkirjaan, sai Hesarin kriitikon haukottelemaan:
Hirviöiden välillä käydään amerikkalaisen oloista psykodraamaa. Välillä tuntuu siltä, että istuisi kuuntelemassa nelimetristen hirviöiden terapiaistuntoa, jossa ne käyvät läpi neuroosejaan.
Sellainen haukotuttaa pahasti.
Netissä julkaistun kritiikin synnyttämässä lyhyessä keskustelussa (tätä kirjoittaessa 9 kommenttia) elokuvan nähneet ovat pääsääntöisesti toista mieltä. Yksi kertoo sen olleen "ihana, lumoava ja liikuttava", toisen mielestä se oli "taianomainen, kuin uni josta ei halunnut herätä" ja kolmannen mukaan "upea, älykäs ja koskettava".
Vaikka nettilehtien kommentointi- ja keskustelupalstat tuntuvat yleensä toimivan lähinnä ihmisten kiukun- ja turhaumienpurkamiskanavina ja yleisinä sonnatäyttöastioina, kritiikkien kohdalla keskustelumahdollisuus palvelee mitä mielekkäimmällä tavalla; nuiva kritiikki sai vastaäänensä, ja tässä tapauksessa vastaäänet vakuuttivat minut paremmin kuin itse kritiikki. Tämä elokuva on nähtävä!
Ja tässä on traileri.
6 kommenttia:
kiitos vinkistä, vaikuttaa elokuvalta jota kannattaakin mennä katsomaan.
katsoin taustatietoja, perustuu 1970-luvulla julkaistuun lastenkirjaan
LINKKI:
http://en.wikipedia.org/wiki/Where_the_Wild_Things_Are
Kyllä, kyllä, Maurice Sendakin. Pidän möröistä ja Spike Jonzen töistä olen muutenkin pitänyt, esim. Being John Malkovichista, joten tämä on minulle must.
Tuo lastenkirja onkin julkaistu jo 1960-luvulla, erhetyin.
Nämä ainakin vaikuttavat möröiltä joita taidan käydä katsomassa.
Se kriitikko oli etsinyt siitä opetusta. Höh. Peikosta aika puusilmäistä.
Niin. Peikko varmaan tietää ettei möröt ikinä ikinä anna mitään opetuksia. Ne vaan mörköilee ja se on sen arvoista se!
Lähetä kommentti