sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Sateenvarjot
Sateenvarjot puhkeavat ihmisten rinnoista syksyllä. Ne puhkeavat suoraan sydämistä, keuhkoista ja verenkiertojärjestelmistä. Sieltä ne liukuvat, popliini- ja trenssitakkien alta ulos viimaan. Jotenkin tulee mieleen, että ne ovat itsenäisiä tahtovia kappaleita, jollain tapaa viekkaita ja ketteriä olentoja. Ihmiset pelkäävät joutua hukkaan ilman sateenvarjojaan, he puristavat rystyset valkoisina, kuvittelevat matkan taivaan halki, meren yllä, myrskylintujen seassa, kohti tuntematonta. Sateenvarjot eivät yleensä kiinny ihmisiin, vaan ravistautuvat irti ja hylkäävät, heti kun kädellisen käsi osoittaa riittävästi väsymisen merkkejä. Sateenvarjot, niin kiihkeästi ne haluavat jotain, mistä ihmisellä ei ole aavistustakaan. Sateenvarjot, jotka alkavat vikuroida tuulessa, jostain syystä aina luonnonhistoriallisen museon edessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
maijapoppasellakin oli sateenvarjo. ne olivat kavereita. eikä sateenvarjo halunnut koskaan päästää irti. se osasi puhuakin, sillä se oli syntynyt ankasta. Ihan selvästi.
Hieno teksti. Kutkuttavan erilainen. Sateenvarjot ovat osa ihmistä, konkreettisesti. Ja vaikka irrottautuvat ja vikuroivat, tulevat ne aina takaisin. Menevät tuppeensa ja uppoavat takaisin sydämeen.
Maija Poppanen ja hänen sateenvarjonsa ovatkin ihmeellisiä, Isopeikko!
Erikeeper, tuo kuulostaa hyvältä, tuo loppu, ehkä minun täytyy kirjoittaa tähän sellainen loppu.
Jos juuri oikealla hetkellä pitäisi väsymättä kiinni sateenvarjostaan niin ehkä saisi sen kyydissä matkustaa myrskylintujen keskellä tuntemattomaan. Ajatus viehättää minua kovin.
Sateenvarjolla on ikävä jalkoja, siksi ne tarraavat ihmiseen, ihminen kävelyttää niitä, ilman ihmistä varjot lentäisivät taivaaseen.
Ja ilman varjoa ihminen sulaisi sateessa ja valuisi viemärinritilästä alas haiseviin maanalaisiin rottavaltakuntiin.. Siksi ihminen ja sateenvarjo elävät symbioottisesti aina ja jokaisen sateen loppuun saakka.
Lähetä kommentti